Taustakuva_2k.jpg

BLOGI

Äidin syyllisyys



En ole pystynyt toteuttamaan virheetöntä äitiyttä, vaikka äitiyden rooli on minulle tärkeä, ja työssäni lapsen kasvatusasiat ovat arkipäivää. Olen aina haalinut tietoa lapsen kehityksestä ja parhaasta kasvusta. Äidin syyllisyys kulkee aina jossain määrin mukana lasteni elämää seuratessa. Kun olen saanut kolme parasta lahjaa ikinä, haluan myös tietää heidän kasvatukseensa liittyvistä asioista mahdollisimman paljon ja olla hyvä äiti.


Ympäristömme odottaa äideiltä täydellisyyttä sekä luontaista kykyä olla äiti. Äidit kantavat itsekin tällaista kuvitelmaa itsestään, jolloin äitien syyllisyys on taattu. Neuvolassa ja seksuaaliterapiassa kohtaan äitien syyllisyyttä usein. Äidit kuulevat kommentteja muilta äideiltä siitä, kuinka kasvattaa lapset parhaalla mahdollisella tavalla. Nämä keskustelut somessa tai hiekkalaatikolla voivat mennä aivan äärimmäisyyksiin. Enää ei kelpaa kaupasta ostetut soseet, vaan kaikki on tehtävä itse, vaikka voimat olisivat lopussa. Lapselle tulee tarjota monipuolisesti harrastuksia, jotta hän kehittyy parhaalla mahdollisella tavalla, vaikkei rahaa harrastuksiin olisikaan. Ja kuinka valtavasti erilaisia ajatuksia ja ohjeita sitä onkaan. Loputon suo!


Virheellisesti ajatellaan äitiyden olevan kaikille naisille luontaista ja äitiyden

roolin tulisi olla kaikille mieluinen.


Monesti äitiyteen kasvetaan vasta lapsen kasvun myötä. Se, ettei äitiyden roolista nauttiminen olekaan kaikille luontaista, saa aikaan turhaa syyllisyyttä. Mielestäni lapsen lähin aikuinen voi yhtä hyvin olla isä, toinen äiti tai kuka vaan muu aikuinen. Onneksi nykyisin on mahdollista valita kuka lasta eniten hoitaa. Äiti voi yhtä lailla olla perheessä se, joka tekee uraa ja kumppani onkin lapsen lähin aikuinen. Vanhemman vastuuta ei silti saa koskaan hylätä.


Kaltoinkohtelua, välinpitämättömyyttä tai hylkäämistä ei saa esiintyä

missään muodossa milloinkaan.


Erilaisista syistä kasvatustilanteet voivat kärjistyä sellaisiksi, joita katuu myöhemmin. Ensisijaisen tärkeää on tuolloin pyytää lapselta anteeksi. Sitä, että huutaa, komentaa turhasta, käskyttää tai jättää huomiotta. Näin lapsetkin oppivat, että virheitä tehdään, niistä voi puhua ja lapsikin saa vaatia sen mitä tarvitsee. Lapset oppivat kaiken mallista. Heillä ei ole muuta mahdollisuutta. Ilahduin, kun lapseni sanoi minulle erään kerran, että ”älä ignooraa mua”. Tämä tilanne kertoi minulle lapseni taidosta vaatia sitä mitä hän tarvitsi sillä hetkellä; läsnäoloa.


Mielestäni ripaus syyllisyyttä kuuluukin kulkea mukana äitiyden matkassa. Vain sen avulla voi pohtia omaa toimintaansa ja oppia asioita. Syyllisyys ei kuitenkaan saisi olla elämää hallitsevaa tai häiritsevää. Se ei myöskään saa vaikuttaa siihen, että lapsen elämää aletaan silottamaan ja helpottamaan oman syyllisyyden vuoksi. Jos syyllisyyden tunteelle ei anna lupaa, kasvaa äitinä oleminen aivan liian raskaaksi. Käsittelemättömät tunteet kun jäävät kehoon aiheuttaen mm. ahdistuneisuutta. Täydellistä äitiä ei ole olemassa. On merkityksellistä antaa itselleen anteeksi virheet, joita on tullut tehtyä. Virheiltä kun ei voi mitenkään välttyä.


On sanottu, että riittää, kun on puolet ajasta hyvä ja läsnä oleva äiti.


Lasten kasvaessa tulee elämässä eteen valtavasti sellaisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Kun sitten oma lapsi ei pärjää, voi huonosti, toimii omien tai vanhemman arvojen vastaisesti tai tekee elämässään valintoja, joista kärsii, on äidin syyllisyys taas pinnassa. Herkästi äidit miettivät olisinko voinut tehdä asialle jotain tai johtuukohan tämä tilanne niistä lapsuuden kokemuksista. Äitien ajatukset näissä tilanteissa voivat olla monenlaisia. Äidit pohtivat mm. olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin hoitamaan lasta pidemmäksi ajaksi eikä aloittaa työuraa niin varhaisessa vaiheessa tai se, etten eronnut huonosta liitosta, on varmaankin toiminut huonona mallina lapselleni. Aikuistenkin lasten elämä kulkee äitiyden matkassa; iällä ei ole merkitystä.


Lapset osaavat myös itse nostaa äitien syyllisyyden voimakkaasti pintaan murrosiän temmellyksessä. Heillä on omat mielipiteensä siitä, kuinka huonosti heidän asiansa on tullut hoidettua. Jos vanhemmat olisivat tehneet toisin, olisi nuorenkin elämä hänen mielestään paljon parempaa, helpompaa ja onnistuneempaa. Ja kuinka herkästi taas kerran äidin syyllisyys nousee esiin murrosikäisen kommenttien äärellä.


Älä jää pohtimaan syyllisyyden tunteitasi yksin. Jos niistä on hankalaa puhua kumppanin, ystävien tai sukulaisten kanssa, voit aina varata ajan terapiaan. Terapiassa keskustellen saa syyllisyyden taakkaa kevennettyä.


Seuraavassa blogissani tulen kertomaan "Kilteistä lapsista".


Voit seurata minua myös Instagramissa ja Facebookissa.