Lapseni koki hyvin epämiellyttävän tilanteen ruokakaupassa keskellä päivää. Vieras aikuinen puristi häntä pakarasta kesken itsepalvelukassan käyttöä. Välitön reaktio lapseltani oli huutaa väärin toimineelle aikuiselle, jolloin aikuinen väitti tilannetta vahingoksi. Kukaan muu aikuinen ei puuttunut millään tavalla tilanteeseen. Ainoa oikein toiminut oli lapseni ja ainoa asiasta kärsinyt oli lapseni.
Jokainen lapsi on oman kasvunsa ja kehityksensä kanssa herkässä vaiheessa, jota meidän aikuisten pitää tukea kaikin mahdollisin tavoin. Yksi tukemisen muoto on puuttuminen epäasialliseen käytökseen ihan kaikkialla. Puuttuminen on ennen kaikkea tahdon asia. Vaikeneminen ja pään pois kääntäminen ovat hiljaista hyväksyntää epäasialliselle kohtelulle sekä lapsen seksuaalioikeuksien polkemiselle. Kaikki tilanteet eivät aina ole ennaltaehkäistävissä, joten turvataitokasvatuksen tarjoaminen kotona, koulussa ja vapaa-ajanyhteisöissä on merkittävää. Kun aikuinen puuttuu tilanteisiin, on se selkeä viesti lapselle, ettei kyseinen käytös ole hyväksyttävää. Tämä lisää lapsen turvan kokemusta.
Lapset kulkevat yksin tai ystäviensä kanssa kaduilla kohti kouluja. Matkalla kouluun, koulupäivän aikana, vapaa-ajalla tai harrastuksissa lapset saattavat saada osakseen kadulla olevilta aikuisilta sekä omilta ikätovereiltaan kommentteja tai huutelua ulkonäöstään. Huudetut lauseet sisältävät asiattomuuksia ja törkeitä ehdotuksia. Lapsi ei ole tilannut huutelua oman kehon muodoista tai kehoonsa koskettamista. Eikö meidän jokaisen keho ole arvokas ja omistajansa oma? Kokemus voi olla lapselle pelottava, hämmentävä ja vähintäänkin kiusallinen. Väestöliiton sanoin: ”Seksuaalista kaltoinkohtelua ovat kaikki tilanteet, joissa henkilö kokee, että hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan on loukattu.” Seksuaalioikeudet ovat ennen kaikkea ihmisoikeuksia, ja lapsen seksuaalioikeuksien rikkominen on ihmisoikeusrikkomus. Jos seksuaalioikeudet oat sinulle vielä vieras käsite, voit tutustua niihin mm. väestöliiton sivuilta. Meillä jokaisella on oikeus psyykkiseen ja fyysiseen tilaan ja koskemattomuuteen.
Tekstiä on muokattu alkuperäisestä tekstistä, jonka olen kirjoittanut kollegoideni Emma Hietasen ja Johanna Sassalin kanssa